Läheisistä jokainen vuorollaan päätyy valitsemaan Höytiäisen helmen tärkeimmäksi päiväkseen. Niin olisimme mekin, jos tämä olisi ollut siihen aikaan mahdollista. Höytiäisen
helmessä on jotain niin lumoavaa. Samaa tunnelmaa on mahdotonta tavoittaa muissa lähiseudun juhlapaikoissa. Muistoissani on monia pysähtyneitä hetkiä, ja kaikkia näitä yhdistää onnellisuus ja Höytiäinen.

Olen saanut herätä laineiden liplatukseen ja lintujen sirkutukseen hääpäivän aamuna. Juoda aamukahvia ihastellessa kauniisti avautuvaa maisemaa, joka saa hetkeksi
morsiamenkin mielen rauhoittumaan ennen tunnerikasta päivää.

Olen todistanut sulhasen silmissä loistavaa liikutusta, kun hän on nähnyt ensikerran kauniin morsiamensa First Look -kuvauksessa. Morsiusparin silmät säihkyvät timantteina katsellessaan toisiaan kuvankauniissa ympäristössä.

Ja kuinka olen saanut nauttia supisuomalaisesta maalaisromantiikasta! Heitellä tikkoja ja tanssia villisti harmonikan soidessa. Istua pusupenkillä oman kullan kainalossa. Kilistellä rakkautta kuplivalle tuoreelle avioparille tuhansien helmien tanssahdellessa järven pinnalla.

Miten kauniilta morsiuspari näyttääkään heidän häävalssatessaan vasten auringonsiltaa auringon laskiessa Höytiäisen taa.

Höytiäisen helmessä juhlavieraatkin saavat vaaleanpunaiset lasit ja häiden ikimuistoinen herkkyys käpertyy sydämeen.

Rakkauteen kyllästymätön ♡

Olin nuorena tyttönä jo haaveillut, että menisin naimisiin unelmien mieheni kanssa ennen 30 ikävuotta ja saisin ne ihanat prinsessahäät kirkossa. Etten vain sitten olisi ryppyinen morsian, näin lapsena mietin. Pikkutyttöinä jo leikimme vuoden nuoremman siskoni kanssa hääleikkejä hyvin paljon. Mieheni on myös aina halunnut naimisiin löytäessään sitten sen oikean ihmisen.

Ajatus naimisiin menosta lähti kuitenkin minulta, eräänä syksyisenä päivänä katselin kalenteria ja tokaisin tyynenä: ”Rakas, milloin mentäisiin naimisiin?” Puolisoni vastasi hänelle niin tyypillisesti nauraen: ”No joko huomenna?” No emme menneet ihan seuraava päivänä, mutta hyvin pian kuitenkin. Hän olikin jo jonkin aikaa katsellut salaa maistraattivihkimistä ja minä haaveillut häämekoista sekä katsellut kirkkoja. Alun perin katselimme kevättä häiden ajankohdaksi, mutta lopulta päädyimme helmikuuhun, silloin tulisi kihlapäivästämme kaksi vuotta ja talvihäät ajatuksena olivat jo upeat. Meille oli myös tärkeätä, että isovanhempamme ehtisivät varmasti vielä nähdä ja kokea meille tärkeän päivän. Sekä mieheni mottoa siteeraten ”Mitä sitä enää miettimään, eipähän tässä enää ainakaan nuorruta”, niin päätimme siis hääpäivämme. ♡

Meillä ei ollut kiire, mutta olemme ikuisia pessimistejä. Emme vain osaisi tai uskaltaisi suunnitella häitä vuosia.  Ajattelimme myös, että kun vihdoin näiden vuosien jälkeen olemme löytäneet toisemme, sen oikean ihmisen, jonka kanssa haluaa jakaa ne elämän ilot kuin surut, niin mitä sitä enää jahkailemaan.

Päätimme siis päämäärätietoisina järjestellä noin neljässä kuukaudessa hääjuhlat, juuri meille tärkeimpien ja lähimpien ystävien sekä sukulaisten kesken. Häiden paikaksi päätyi kotikuntamme ja sen upea kirkko. Joka avattiin lopulta sattumuksien kautta vain meidän häitämme varten, kuukausien kiinni olon jälkeen. Häämekon päätin suunnitella ja teetättää ompelijalla äitini vanhasta hääpuvusta, joka valmistui pari viikkoa ennen hääpäivää.

Halusimme hääpaikkamme luonnon ja järven läheisyydestä, jotka ovat meille molemmille tärkeitä. Aika pian löytyikin juuri meille sopiva niin kaunis juhlapaikka Höytiäisen Helmi, jota katselimmekin aivan ensimmäisenä.

Päätimme myös, että teemme kaiken itse ja loput sitten vähintään tuttavien avulla. Näin jälkeen päin ajateltuja, aika pähkähullua, mutta tämäkin niin meidän luonteemme mukaista. Meikkauksen, kampauksen ja kuvauksen halusimme jättää kuitenkin ammattilaisen käsiin. Meillä onneksi oli hyvin paljon lähipiirissämme ihmisiä eri tahoilta, jotka auttoivat suunnittelemaan näinkin lyhyessä ajassa meidän kanssamme häät. Emme päästäneet itseämme helpolla, enkä minä morsiamena tainnut lähipiiriämmekään, mutta monien valvottujen öiden, upeiden ystävien ja tuttujen avulla me saimme meille ikimuistoiset hääjuhlat. ♡

Hymyillen ja hieman haikeudellakin muistelemme elämämme yhtä tärkeintä, hienointa sekä jännittävämpää päivää. Häämme olivat upeat, kauniit, rennot ja ne etenivät omalla painollaan. Vaikka monia sattumuksia mahtuikin päivään, häät olivat silti täydelliset, juuri meidän näköiset. Kun kävimme hakemassa tavaroitamme Helmestä häiden jälkeen, niin herkistyin niin valtavasti, kun tajusin, kuinka hieno hääpäivämme olikaan ollut ja kuinka rakas paikka Helmestä on meille tullut. Jos suurin ja hartain haaveemme yhteisestä lapsesta toteutuu vielä joku päivä, niin uskomme, että hän saa kasteessa nimensä Helmessä. ♡

Olemme paljon miettineet, että kuinka välillä on mentävä kauas, nähdäkseen lähelle. Koko elämän suurin rakkaus voi olla lähempänä kuin luuletkaan. Rakkaustarinamme jatkuu toivottavasti vielä kiikkustuoliin saakka ja ehdimme kokea vielä niin monta unohtumatonta hetkeä. ♡

Ja vielä meille niin tärkeää alkuvuosien Lady Gagan laulamaa kappaletta, sekä juurikin ihanan tuttavani laulamaa häävalssiamme lainaten: I’ll always remember us this way ♡

♡: Sandra ja Tomi